Kuka:
Olen vuonna 1992 syntynyt nainen, opiskelen yliopistossa, omistan pienen ruman koiran, minulla on paljon ihania ystäviä ja olen kihloissa. Päätin perustaa tämän blogin koska minulla on liikaa asiaa ja liikaa aikaa (Tosiasiassa pakenen pelottavan isoa tiskivuorta, kertyneitä kouluhommia, viittä sähköpostia joihin tulisi vastata ja lenkille kinuavaa koiraa).
Mitä:
Kaivelin internetin ihmeellisestä maailmasta vinkkejä blogin perustamiseen: ”Tee blogi jostain mikä kiinnostaa sinua”, ”Verkostoidu ja työskentele kovasti menestyäksesi”,”Valitse yksi pääteema”. Päätin ottaa tuon kolmannen vinkin käyttöön. Koska en ole intohimoisesti kiinnostunut seuraavista aiheista: fitness, laihdutus, muoti/kauneus, ruoka, lifestyle, sisustus, matkustelu, päätin keksiä jotain muuta. Mikä on kantava teema arjessani, mikä tuo hupia elämääni? No, mokailu!
Olen luonteeltani säheltäjä, ja olen vuosien myötä oppinut että kun tällainen sähläri on, ei auta kuin nauraa itselleen. Muuten olis aika rankkaa. Kaikki mokailevat ja noloilevat, mutta tästä on tullu sellainen ”mun juttu” nyt vuosien mittaan. Teininä mua harmitti kun en ollut oikein liikunnallisesti, musiikillisesti tai muuten taiteellisesti lahjakas. En saanut parhaimpia arvosanoja koulussa ja minusta tuntui että minulla on kaikkeen enemmän intoa kuin älyä 😀 Nyt olen vahvuuteni löytänyt, ja sen on huumorilla elämään ja epäonnistumisiin suhtautuminen.
Miksi ihmeessä:
Olen huomannut että internet sisältää paljon blogeja, joissa yhdistävänä teemana on täydellisyys. Eletään onnellisessa ja tasapainoisessa parisuhteessa, ja asutaan täydellisesti sisustetussa kodissa kauniiden ja hyvin kasvatettujen lasten kanssa. Aamuisin puetaan virheetön, treenattu kroppa upeisiin vaatteisiin ja tehdään rento mutta kaunis kampaus. Ruoka tehdään aina alusta asti puhtaista raaka-aineista, ja tuloksena on ekologista, eettistä, onnellista, terveellistä, makunystyrät räjäyttävää mahan täytettä. Ollaan työpaikassa, joka kasvattaa järjettömän paljon niin rahallista kuin henkistä pääomaa. Kasvoilla pidetään kramppaavaa kestohymyä ja pelätään milloin tulee väsymys.
Ylläoleva teksti oli tietenkin liioiteltua, ei kukaan oikeasti pyri pitämään yllä virheettömyyden kulissia. Eihän? Minä olen ainakin täydellinen esimerkki epätäydellisyydestä. Tai epätäydellinen esimerkki täydellisyydestä. Tai täydellinen esimerkki epätäydellisyyden täydellisyydestä. Toisaalta jos sanon olevani epätäydellinen esimerkki epätäydellisyydestä, vai väitänkö tällöin olevani täydellinen.. Aivot meni solmuun, apua ja Inception.
Itselleen tulee osata antaa armoa tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Itseään tulee rakastaa. Mitäs muita kliseitä vielä keksis.. Carpe diem!